{image:text}

Imetysliivit ja niiden valinta

Imetysrintaliivit on hyvä hankkia raskauden loppuvaiheilla, noin 2-4 viikkoa ennen laskettua aikaa.
Lue Lumingerien vinkit imetysliivien hankintaan.

Imetysliivit

Apua imetykseen löydät mm. Imetyksen tuki ry:n sivuilta.

Milloin imetysliivit voi ostaa?

Imetysrintaliivit on hyvä hankkia raskauden loppuvaiheilla, noin 2-4 viikkoa ennen laskettua aikaa. Tässä vaiheessa liivikokosi on todennäköisesti kasvanut jo jonkin verran, joten imetysliivien sovittaminen on varmasti jo tarpeen.

Minkäkokoiset imetysrintaliivit kannattaa hankkia?

Jos olet imetysliiviostoksilla viimeisen raskauskuukauden aikana, voit hyvin ostaa sillä hetkellä sopivat liivit ja ottaa ne samantien käyttöön. Vaikka imetysliivit osoittautuisivatkin liian pieniksi maidonnousun jälkeen, älä huoli, sillä liiveille on todennäköisesti käyttöä muutaman kuukauden päästä tai viimeistään imetyksen loppuvaiheilla.

Maidon nousun jälkeen suurempien imetysliivien tarve on todennäköinen. Rintojen koon kasvu on kuitenkin erittäin yksilöllistä. Toisilla kuppikoko ei juurikaan muutu synnytystä edeltävillä viikoilla, toisilla kuppikoko saattaa kasvaa jopa 4-5 kuppikoon verran. Yleisimmin neuvotaan ostamaan 1-2 kokoa suuremmat imetysliivit kuin käyttämäsi liivit ennen synnytystä olivat.

Varaa yhdet isommat liivit odottamaan synnytyksen jälkeistä aikaa, sillä synnytyksen jälkeen vietät todennäköisesti mieluummin aikaa perheesi parissa kuin ostoksilla. Voit tilata liivit helposti kotiin sovitettavaksi verkkokaupastamme, asiakaspalvelumme auttaa mielellään liivikoon ja -mallin valinnassa, mikäli apu on tarpeen.

Millaiset imetysliivien tulisi olla? Monetko imetysliivit tarvitsen?

Ensimmäisille kuukausille suosittelemme kaarituettomia imetysliivejä, sillä kaarituet saattavat helposti painaa herkkiä rintoja. Lisäksi on vaarana, että kaarituet painavat maitorauhasia ja pahimmillaan aiheuttavat tukoksen ja tulehduksen. Voit kuitenkin halutessasi alkaa käyttää kaarituettuja imetysliivejä, kun maidontuotanto on tasaantunut.

Ilman imetysliivejäkin varmasti pärjää, mutta avattavien kuppien kanssa arki on huomattavasti helpompaa. Imetysliivejä tarvitset vähintään kahdet tai kolmet: yhdet päällä ja 1-2 kuivumassa pesun jäljiltä. Yhdet näistä voivat olla pehmeämmät yöliivit, jos sellaisia haluat käyttää.

Tarvitseeko imetysliivit hankkia myös yökäyttöä varten?

Erilliset yöliivit eivät ole välttämättömät. Jos rintasi kuitenkin tuntuvat kovin aroilta tai kipeiltä, voi olo tuntua mukavammalta, jos rinnat saavat hieman tukea. Voit käyttää yöllä samoja liivejä kuin päivälläkin, jos ne eivät ole liian puristavat. Yökäyttöön suosittelemme pehmeitä ja ehdottomasti vain kaarituettomia malleja, esimerkiksi Roycen Mia nursing & Sleep -bralette tai Panachen Katherine sopivat erinomaisesti niin yö- kuin päiväkäyttöönkin.

Imetysliivien pesu

Koska imetysliivit likaantuvat helposti käytössä, on liivien päivittäinen pesu todennäköisesti tarpeen. Suosittelemme pesemään liivit mahdollisimman pian käytön jälkeen, jotta maitotahrat eivät ehdi pinttyä kankaaseen kiinni. Kaarituettomat imetysliivit voit pestä pesupussissa pesukoneessa, kaarituelliset imetysliivit suosittelemme pesemään käsin.


: 25.09.2024 08:34

Julkaistu: 09.10.2018 22:12